UUTISIA 200913.12.09 Rakas kaunokaisemme Eilen Ewen saavutus oli ERI ilman luokka sijoitusta.
25.11.09 Pennut täyttivät 2 viikkoa, ja pentulassa on kaikki hyvin. Pikku hiljaa alkaa olla myös liikettä pentulaatikon ulkopuolella. Tästä lisää pentujen omilla sivuilla.
11.11.09 Mettelle syntynyt kolme suloista pentua. Äiti ja lapsoset voivat hyvin. Lisää pennuista löytyy pennut ja pentueet osiosta. 9.11.09 Iki-ihana, kaunis Ewelinamme saavutti Virossa Tarton näyttelyissä kerrassaan loistavat sijoitukset. Lauantaina neitokaisemme sai SERTin ja vara-cacibin samalla saavuttaen EE MJA (Viron muotovalion) arvon. Sunnuntaina Ewen saavutus oli CACIB, paras narttu-1 ja lopullinen sijoitus VSP. Hetan saavutukset olivat lauantaina EH ja sunnuntaina ERI, JUK-4
6.11.09 Syksy on sujunut varsin vilkkaasti. Metten mahan kasvatus on viimeisillään ja pentujen pitäisi viikon sisällä syntyä. Pikkukoirat jatkavat näyttelyreissujaan vielä ihan vuoden loppuun. Viime viikonloppuna Ewe kävi pyörähtämässä Latvian puolella sijoittuen lauantaina paras narttu 3:ksi ja sunnuntaina paras narttu 4:ksi. Tulevana viikonloppuna molemmat tytöt kipaisevat Viron puolelle Tarttoon, joten peukutamme täällä kotona.
Onneksi näyttelyiden väliin on jäänyt myös vapaata aikaa, tästä kuvat albumeissaan kertokoon lisää.
12.10.09 Viime viikonloppuna Lotta kävi pyörähtämässä Kirkkonummella näyttelyssä molempina päivänä. Lauantain tuomarin mielestä Lotta on aivan liian kevyt ja hentorakenteinen josta syystä Lotan sijoitus oli OH2. Sunnuntaina puolestaan tuomari piti Lottaa hyvinkin eleganttina ja sijoitus oli tällä kertaa EX2. Näin ne arvostelut voivat olla hyvinkin erilaisia.
SATYRICOONS BABY BEHEMOTH CATTIVELLON CARINO Mette puolestaan on tavannut Rino-kollin (Cattivellon Carino) "siinä mielessä". Itse astuksella ei ole ollut silminnäkijöitä, mutta hiukan uumoilisin Metten "huonovointisuuden" ja aavistuksen pyöristyneen mahan merkitsevän sitä, että jotain on päässyt tapahtumaan. Mikäli pennuja on tulossa, pitäisi niidcn syntyä viikolla 46 eli marraskuun puolen välin tietämillä. 24.8.09 Eilen esiintyivät molemmat pikkukoirat Viron puolella Balttian voittaja näyttelystä. "Saalis" näyttelystä jäi laihan laiseksi. Molemmat koirat saivat EH:n Pikkuinen Lottamme puolesta aloitti avoimen luokkansa varsin mallikkaasti. Lotta sai Myyrmäen näyttelyssa EX-1 ja CAC eli sertifikaatin. Loistavaa Lotta.
11.8.09 Kauan adottomamme mäkkiloma on nyt takana päin ja rentoutuneet ovat sekä ihmiset että eläimet. Kyllä vaan Suomen saaristo on kaunista. Kuvia lomailustamme löytyy runsaasti omiin kansioihinssa laitettuna. Lomailun jälkeen alkaakin pikkukoirilla tiivis näyttelykausi, mutta siitä sitten taas myöhemmin.
![]() 26.7.09 Eilen koirat kävivät Mikkelin kv näyttelyssä kasvattajiensa kera. Ajoittain kaatosateinen päivä toi Ewelle ERI:n, NUK-1, VARASERTIN lopullisen sijoituksen ollen Paras Narttu3.
Heta puolsetaan on päästyt eroon vauvojen kehästä juniori luokkaan ja sai komeasti ERI:n ja oli JUK-2. Kävimme hiukan kuvailemassa koiria, joten uusia kuvia löytyy molempien pikkukoirien sekä yhteisiä kuvia albumeista.
6.7.09 Vilkas näyttelyviikonloppu on takana. Lauantaina koirat esiintyivät Tuusulassa kaikkienrotujen näyttelyssä tuloksena Ewelle ERI, NUK-1, VARASERTIN ollen lopulta Paras Narttu 3, Heta puolestaa oli narttupentujen 3:s saaden kp:n Sunnuntai pääsin pitkästä aikaa itse esittäämään koirat tällä kertaa Hyvinkään näyttelyssä (kasvattajien ollessa Virossa tekemässä koiriemme äidistä Eevistä EE & FI MVA:ta; Onnittelut tästä heille). Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn 80 pennut mukaan lukien. Heta tepastelikin hienosti 8:sta narttu pennusta toiseksi saaden kp:n. Ewen puolestaan sai ERI:n, ollen NUK-1, sai VARASERTIN ja sijoittui Paras Narttu-kehässä toiseksi. Joten hyvö meidän tytöt.
13.6.09 Ewe visiteerasi Kotkan kansainvälisessä näyttelyssä. Neitokainen sai ERI:n ollen NUK-1, saaden vielä SERT:n sekä VARACACIB:n Paras Narttu - kehässä neitokaisemme asteli toiseksi.
23.-24.5.09 Olipahan varsin menestykäs viikonloppu. Lauantaina Ewe oli näyttelyssä Aptus Showssa Helsingissä. Kaunokaisemme sijoittui upeasti saaden ERI:n, ollen NUK-1 sekä saaden kolmannen sertinsa ja ollen vielä hienosti Paras Narttu 3. Kuva on Reetan ja Jaakon käsialaa
2.5.09 Eilen olimme seuraamassa Hyvinkäällä Sunnuntaina kävimme sitten koirien kanssa harjoittelemassa esiintymistä Tuomarinkylän kartanon Match Showssa. Heta sai pienissä pennuissa sinisen nauhan ja sijoittui lopulta 4:ksi Kiian esittämänä. Ewe puolestaan sai pienten koirien punaisen nauhan ja sijoittui ryhmässään 3:ksi.
4.4.09 Karvaiset pentumme Lotta ja Heta osallistuivat molemmat Messukeskuksessa järjestettyy Petexpo tapahtumaan. Lotta osallistui URK:n järjestämään kissanäyttelyyn nuorten luokkaan saaden EXT2:n. Arvostelu oli mitä erinoimaisin. Heta puolestaan aloitti näyttelyuransa tässä vallan mittavassa sisähallitapahtumassa. Tuloksena Heta sai KP:n ja oli luokkansa toinen sijoittuen paras narttu pentu 3:ksi. Loistava aloitus pienelle punaiselle hirviöllemme".
Näin keväällä kun kura ja rapa lentää, lentää myös koirankarvat. Eli kuvassa on mitä ilmesemmin Lissun talvitakki jolla lähes pystyisi vuoraaman pienen omakotitalon (no ainakin leikkimökin).
23.2.09. Ewen aloitti nuortenluokan urakkansa kerrassaan upeasti. Tuusniemen ryhmänäyttelyssä toi neitokainen kotiin tuliaisena ERI, NUK-1, PN-1, SERT ja ollen vielä VSP. Näyttelyyn oli ilmoitettu yli 50 cavalieria. Kerrassaan loistava saavutus kaunokaiseltamme. Kuvassa ROP koira Tasset Royal Playboy sekä VSP Ewe.
25.1.09 Ewe aloitteli tämän vuoden näyttelykierrostaan. Tuloksena oli Turun Winter Showssa ERI sekä sijoitus kilpailuluokassa JUK-2. Eilen olimme kissojen kanssa Lahdessa kissanäyttelyssä. Mette saavutuksena oli EX2 ja näillä näkymillä näyttely tulee jäämään Metten viimeiseksi. Tämä siksi että Mette stressaa valtavasti näyttelyssä olemista.
Lotta puolestaan debytoi pentuluokassa saaden EX1:sen. Arvostelu oli hyvä ja siinä Lottaa hyvin lupaavaksi kehuttiin. Suurimman yllätyksen toi kasvattini "Kalle" joka hienosti sai EX1:sen ollen värinparas sekä tuomarinparas pentu päästen aina paneeliin saakka. Paneelissakin Kalle sai yhden tuomariäänen. Valtavasti kiitoksia Kallen omistajalle kun lähtivät pitkän matkan päästä Lahteen ajamaan. Kuvassa Kalle omistajansa Marjaanan kanssa
18.1.09 Kävimme porukalla eläinlääkärissä. Eli pikkukoirat saivat rokotuksensa (Heta ensimmäisen ja Ewe tehosteet) sekä Mettestä otettiin FeLV ja FiV testit. Kumpikin testi oli negatiivinen. HCM testiä en ottanut, koska Metten molemmilla vanhemmilla on HCM1 testit negatiiviset. Koko kööri todettiin terveiksi ja hyvinvoiviksi.
Oheisessa kuvassa on kaksi suihkunraikasta kaunokaista. Jostain kumman syystä Hetasta on äärimmäisen hauskaan tunkea suihkuun mukaan. Varsinkin kun ulkona on pakkasta ja sisäsiisteysharjoitukset parhaimmillaan. Lähde siitä sitten ulos litimärän pennun kanssa,
2.1.09
Joten nykyiseltään meidän keittiön lattialla saattaa moisen läjän hyvinkin helposti nähdä. Eläinkiintiö on täysi, mutta Mettellä suunnitteilla mahdollisesti keväälle toinen pentue, muutta siitä sitten myöhemmin kun asia on ajankohtaisempi.
|