Käyntejä kotisivuilla:
40568 kpl
UUTISIA 201120.12.11 Vuosi lähenee loppuaan ja koirien näyttelykausi on tältä erää takana. Ewellä vuosi sujui elämästä ennen pentua, pennun kanssa sekä turkin kasvatuksesta pennun jälkeen.Heta puolestaan edusti enemmänkin näyttelyissä. Tosin saalista mainittavimmat lienee kaksi Viron sertiä ja yksi Cacib Virosta. Kissalassa pennut kasvavat kohtisten ja ikää laumalla on reilut 5 viikkoa. Nyt näyttäisi siltä, että Mettemoonin historiassa ensimmäisen kerran tulee olemaan kahden pennut hetken yhtä aikaa. Lotta astutettiin marraskuussa Satyricoons Count Cronos'lla ja pentuja odotetaan syntyväksi tammikuun loppupuolella. Yhdistelmä on uusittu ja Mettemoonin C-pentue on samoista vanhemmista. 29.11.11 Kissalan ipanoihin on myös päässyt tutustumaan muu lauma. Kuvasta näkyy selvästi mikä on (ainakin Ewen) mielestä kissalan suurin mielenkiinnon kohde
2.10.11 Mette Möttönen on kohdannut sulhonsa, ja mitä ilmeisemmin Amor on ollut matkassa ja meille tulossa pentuja. Pennuille avattu oma sivu, josta löytyy lisätietoja. 8.7.11 Vihdoinkin on pitkä odotukseni täyttynyt. Ewe on virallisesti siirtynyt omistukseeni. Suuret kiitokset kasvattajille Reetta ja Jaakko Lehessaarelle siitä, että olette uskoneet huomaani tämän kerrassaan valloittavat otuksen. Ewessä on kaikki kohdallaan; niin luonne, terveys kuin näyttelyihin tarvittava kauneuskin. KIITOS
12.6.11
Pitkästä pitkästä aikaa pääsin näkemään Ewen. Ewe vaikutti varsin hyvinvoivalta kera pentunsa. Vielä muutama viikko, niin Ewe kotiutuu Lawliersin kennelistä takaisin meille. Muutamia kuvia Helmi- pennusta löytyy Ewen kuva-albumista
Kuva kertokoon kaiken. Voiko mitään ihananpaa olla. Ewen suloinen ipana "Helmi Orvokki" kuvassa 2½-viikkoa. Vielä muutaman viikko, niin pääsen tutustumaan ipanaan livenä. Lisätty muutama kuva pennusta ja Ewestä Ewen kuva-albumiin.
25.5.11 Lissukka täytti eilen 7-vuotta. Päivää Tässä hiukan erikoinen kuva Lizasta. Liza osallistui lämpökameratutkimukseen jossa tutkittiin lämpökameran avulla koiran kipuja. Tämän saimme s-postina sitten muistoksi ko. tutkimuksesta.
18.5.11 Suru-uutisia tuli Lawliersistä. Ei jaksanut pieni bläkkäri tyttö pitää elämästä kiinni. Onneksi ruby vauva tuntuu olevan hyvinkin elinvoimainen. Ohessa muutama kuva J&R Lehessaaren käsialaa.
![]()
15.5.11 Ewe on saanut 11.5 kaksi suloista tyttöpentua väreinä; ruby ja black and tan. Valitettavasti kuvia ei pennuista minulla ole mutta Lawliersin kotisivuilta pentuosista löytynee muutama.
22.4.11 Vielä muutama viikko aikaa Ewen
6.4.11 Ewe käväisi eilen tiineysultrassa ja pentujahan siellä näkyi. Varmasti löytyi kaksi pentua, mutta enemmänkin niitä voi olla. 26.3.11 Innokasta odotusta, josko päästäisiin tutustumaan kissalan pentuihin
19.3.11 Pentu-uutisten merkeissä tänään: Eilen Lotta synnytti viisi pientä pentua. Lisää näistä Pennut ja Pentueet osiossa: Lotan pennut synt. 18.3.2011. Kaunis ja ihana mustiaisemme Ewe on kohdannut Romeonsa. Mikäli kaikki on sujunut niinkuin kuuluu, odotetaan pentujen syntyvän viikolla 19. Pennut syntyvät ja kasvavat luovutusikäisiksi Lawliers-kennelissä, ja tämän jälkeen Ewe siirtyy virallisesti meidän omistukseemme. Lisää pennuista löytyy LAWLIERSIN kotisivuilta. 15.2.11 Lotta (PikkuTassu Felicia) kävi tänään ultrassa, jossa todettiin useita pentuja mahassa. Sulhasena toimi oma kasvattini Sir Wiljo (Mettemoon Balthazar). Pentujen odotetaan syntyvän ensikuun puolivälissä ja ne tullaan rekisteröimään SATYRICOONS-kissalan nimiin. |